Hae tästä blogista

lauantai 24. lokakuuta 2015

Vielä kahdesta baguasta

Tässä blogissa käytetään intuitiivista länsimaista baguaa. Olen havainnut sen itselleni sopivaksi työkaluksi, jolla olen myös saavuttanut tuloksia. Maailmalla se myös yleisesti hyväksytään nykyisin perinteisen kompassibaguan rinnalle. Moni kuitenkin vierastaa länsimaista baguaa, koska ristiriitainen ja paljon silkkaa taikauskoa sisältävä mustan hatun koulukunta käyttää sitä. Usein myös muistutetaan ettei länsimainen bagua kuulu fengshuin alkuperäisiin oppeihin, vaan on syntynyt vasta viime vuosituhannen lopulla. Tämä peruste on minusta käsittämätön ja osoittaa, että puhuja ei ole sisäistänyt fengshuin ajatusmaailmaa. Sen mukaan ainoa pysyvä asia on muutos. Mitään ei voida perustella sillä, että näin on tehty aina ennenkin. Fengshui on kokenut olemassaolonsa aikana monia merkittäviä muutoksia.

Kompassibagua perustuu ajatukseen, että maapallon napaisuus vaikuttaa energian kulkuun ja siten elämäämme. Se pitää varmasti paikkansa. Länsimaissa me elämme kuitenkin voimakkaan sähkömyrskyn keskellä, joka vääristää ja estää magneettikentän vaikutuksia. Maailmamme ja elämäntapamme on myöskin muuttunut radikaalisti  tuhansien vuosien takaisesta. Nämä asiat huomioon ottaen minusta on luonnollista, että aika on tuonut mukanaan myös uuden tavan tulkita baguaa.

Länsimainen bagua ei ole syntynyt kompassibaguan korvaajaksi, vaan sen rinnalle. Itse olen alun perin saanut koulutuksen juuri kompassibaguan käyttöön. Tänä päivänä kuitenkin asetan maailmassani etusijalle länsimaisen baguan. On olemassa vanhoja oppeja, kuten esimerkiksi lentävät tähdet, joissa ei puhuta eikä ikänsä puolesta voidakaan puhua muusta kuin kompassin käytöstä. Omissa kokeiluissani olen tullut tulokseen, että uusi bagua on sovellettavissa myös niissä.

Jos sinulla on vahva sisäinen tunne jonka mukaan voit hyväksyä vain yhden baguan, kehotan sinua seuraamaan näkemystäsi. Jos olet uusi fengshuin parissa, suosittelen alkuun länsimaista baguaa. Jos olet jo tottunut kompassibaguan käyttäjä, tutustuminen toiseen vaihtoehtoon saattaa avata uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Oli miten oli, ilmeisesti kaksi baguaa on tullut meidän aikaamme jäädäkseen. Tulevaisuudessa asia ehkä on toisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti