Hae tästä blogista

lauantai 7. marraskuuta 2015

Näin käytät valokuvia

Valokuvat ovat oikein sijoitettuina voimakkaita fengshui-tehosteita. Nillä voidaan sekä hidastaa liian nopeasti kulkevaa chi-energiaa että tehostaa energian kulkua halutuilla alueilla. Seuraavilla yksinkertaisilla säännöillä onnistut.


Tee näin

Esillä olevien kuvien pitää olla ehjiä ja siistejä ja sijoitettu niille sopiviin kehyksiin. Muista, että elementit kuten kehysten malli ja materiaali samoin kuin mahdolliset lasipinnat tuovat oman energiansa alueelle. Pidä myös mielessä, että kyse on sinun kodistasi. Valitse vain kehyksiä jotka sopivat muuhun sisustukseen ja miellyttävät silmää. Kuvat jotka eivät ole esillä säilytetään kansioissa hyvin järjestettyinä. Myös mahdolliset negatiivit arkistoidaan.

Laita ihmisistä esille vain onnellisia ja iloisia kuvia, joissa kohteet selvästi nauttivat elämästään.

Käytä kuvien valinnassa hyväksesi baguan alueita.  Laita esimerkiksi ihailemiesi ihmisten kuvia maineen ja kuuluisuuden alueelle, lasten kuvia lasten ja  luovuuden alueelle tai kuvia sinusta ja kumppanistasi rakkauden ja avioliiton alueelle. Jos suunnittelet matkaa ulkomaille laita kuvia kohteesta matkan (ura ja eteneminen) alueelle.


Näin älä tee

Älä laita ihmisten kuvia makuuhuoneeseen. Poikkeuksena sinua ja kumppaniasi esittävät kuvat jotka on otettu onnenne hetkinä.

Älä laita omasi tai lastesi työpöydän viereen kuvia ahtaista ja suljetuista paikoista. Ne rajoittavat ajatuksen kulkua.

Älä laita esille kuvia joissa et ole parhaimmillasi tai jotka liittyvät epäonnistumisiin.

Mieti tarkkaan ennen kuin laitat esille kuvia vanhoista ajoista tai ihmisistä. Ne saattavat sitoa sinut liiaksi menneisyyteen.

3 kommenttia:

  1. Olen miettinyt erästä vanhaa valokuvaa kodissamme: Eteisessä on vanha kehystetty kuva, jossa on tämä kotitalo alkuperäisenä harmaana pikkutalona. Nyt tämä on jatkettu pidemmäksi ja lisätty iso kuisti. Onkohan vanha kuva huono juttu? Aarrekarttailun yhteydessä olen jo ollut poistamaisillani kuvan, kun ajattelin sen vievän projektia taaksepäin (remontti vaiheessa :) ) mutta tavallaan kuva on osa talon historiaa.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa siltä, että kuvalla on tunnearvoa joka oikeuttaa sen olemaan esillä. En kuitenkaan pitäisi sitä eteisessä viemässä sisään tulijan ajatukset heti menneisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä tuntuu minustakin järkevältä. Jostain on jäänyt mieleeni ohje, että eteisessä olisi hyvä olla iloinen, ajantasainen perhekuva. Tutkin Fengshui-aapista ja siellä oli ohjeistettu menneisyyden kuville oma paikkansa tai taisi olla esivanhempien kuville. Talon kuva jääköön esille, mutta poistuu eteisestä.

      Poista