Hae tästä blogista

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Lahjojen antaminen ja saaminen

Lahja kertoo antajastaan, mutta fengshuissa sillä on myös laajempi merkitys. Nuo merkitykset ovat tavallisesti tuttuja kodin sisustamisesta. Fengshuin opit kuitenkin koskevat kaikkea elämää ja vaikuttavat näin ollen myös lahjojen antamisessa. Erityisesti kannattaa ottaa huomioon seuraavat viisi lahjaryhmää.

Laukut, lompakot, käsilaukut

Älä anna lahjaksi tyhjää laukkua tai lompakkoa. Se symbolisoi omaisuuden menettämistä ja rahanpuutetta. Sen sijaan laita lahjalompakkoon valmiiksi mukava summa rahaa joka ataa hyvän alun lompakon tulevalle käytölle. Jos itse saat lahjaksi tyhjän lompakon täytä se mahdollisimman nopeasti mielellään ylimääräisellä rahalla, jota ei ole tarkoituskaan käyttää.

Veitset ja muut terävät esineet

Antamalla terävän esineen saatat samalla leikata ystävyyssuhteenne. Käytä kiertotietä: anna lahjakortti ja kuva esineestä, jota varten kortti on tarkoitettu. Jos itse saat lahjaksi terävän esineen ja olet myös ostanut lahjan esineen antajalle, ajattele saamaasi esinettä vaihtokauppana eikä lahjana.

Piikikkäät kasvit ja kukat

Älä anna lahjaksi kaktuksia tai muita piikikkäitä kasveja. Ne tuovat huoneeseen negatiivista sha-energiaa ja repivät ystävyyssuhdetta jota niillä on tarkoitettu lujittaa. Tähän sarjaan kuuluvat myös lahjakukkina suositut ruusut, joiden varsista piikit pitää poistaa enen lahjaksi antamista. Pyöreälehtiset kasvit sopivat hyvin lahjaksi, ne ovat rahan ja vaurauden symboli. Jos itse saat lahjaksi piikikkäitä ruusuja poista niiden piikit.
  
Leikellyt ja typistetyt pienoispuut

Älä anna lahjaksi bonsai-puuta, niin viehättävältä lahjalta kuin se saattaakin tuntua. Bonsai on tukahdutetun, pysähtyneen kasvun symboli. Jos itse saat lahjaksi bonsain ja syystä tai toisesta haluat pitää sen tasapainoita sen ympäristö kukoistavilla ja kukkivilla kasveilla.

Kellot

Kellon antaminen lahjaksi on muistutus ajan kulumisesta ja oman elinaikamme rajallisuudesta. Samalla rahalla ostetut jalokivet tai arvometallit kuvaavat terveyttä ja pitkää elinikää. Jos itse saat lahjaksi kellon, kannattaa harkita sen kierrättämistä eteenpäin.

1 kommentti:

  1. Kiitos näistä vinkeistä/ohjeista. Itse olin toivonut rannekelloa, mutten sitä enää toivo vaikkei se ihan toivomuslistan kärjessä ollutkaan :) Kiitos myös taas blogipäivityksistä pitkästä aikaa. T:Lukija

    VastaaPoista