Hae tästä blogista

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Ennustuksia vuodelle 2015 - jänis, lohikäärme ja käärme

päivitetty 2.3.15
  
Yleistä 



Kiinalaisen astrologian eläinmerkki määräytyy syntymävuoden mukaan. Täydessä astrologisessa luennassa otetaan kuitenkin huomioon syntymäaika tunnin tarkkuudella. Pelkkään vuoteen perustuvaa ennustetta ei siten voi pitää kovin tarkkana.
Lisäksi uuden vuoden vaikutukset eivät välttämättä astu kaikilla voimaan kiinalaisena uutenavuotena, vaan oma syntymäaika vaikuttaa myös tähän. Tarkan ennusteen saamiseksi on syytä ottaa yhteyttä alan tuntevaan konsulttiin.

Kiinalainen vuosi vaihtuu vuonna 2015 länsimaisen kalenterin mukaan vasta 19.2. Tuolloin alkaa lampaan vuosi.

Ennusteet on laatinut alan asiantuntija ja menestyskirjailija Donna Stellhorn.

Lampaan vuosi ja jänis

Jänikselle on luvassa hyvä vuosi. Olkoon kyse uusista tai jo meneillään olevista hankkeista kaikki päättyvät menestykseen. Tämä kuitenkin sillä edellytyksellä, että jänis uskoo asiaan jonka puolesta tekee tytötä. Lampaan vuonna on myös tärkeää pysyä rauhallisena stressitilanteissa, jolloin ne eivät pääse haittaamaan vuoden kulkua. Perheen kanssa kannattaa nyt viettää aikaa. Yksinäisille vuosi avaa runsaasti mahdollisuuksia elämänkumppanin löytämiseen. Terveydellisiä riskejä ei nyt kannata ottaa.

työ
Jäniksen on tänä vuonna opittava hillitsemään helposti ärsyyntyvää luontoaan. Mahdollinen eteneminen työpaikalla vaatii jännitteetöntä ja sopuisaa ympäristöä.

rakkaus
Jäniksen olemus kiehtoo tänä vuonna monia. Ympärillä  liikkuvista ihmisistä voi olla vaikeaa erottaa ne, jotka ovat liikkeellä tositarkoituksella. Tänä vuonna kauniit sanat johtavat helposti jänistä harhaan.

terveys
Jäniksen nopeatahtinen elämä on vaarassa vaatia veronsa heikentyneenä terveytenä. Sen välttämiseksi on löydettävä tasapaino henkisten ja ruumiillisten harrastusten välille.
 
raha
Jäniksen on hillittävä rahaa kuluttavaa elämäntyyliään. Vanhoista veloista kannattaa hankkiutua eroon ja panostaa pitkän tähtäyksen suunnitelmiin talouden tasapainottamiseksi.

Lampaan vuosi ja lohikäärme

Lohikäärmettä odottavat monenlaiset kiireet.  Etenkin sosiaalinen verkosto saattaa kasvaa niin, että joskus tuntuu vaikealta löytää rauhallista hetkeä itselle. Runsaat kontaktit tuovat mukanaa uusia tehtäviä ja ne taas mukanaan uutta vastuuta. Niiden yhteydessä ei saa unohtaa vanhoja sitoumuksia, joita uudet eivät useinkaan pysty korvaamaan. Ystävät ja perhe nousevat tärkeään asemaan kiireisen elämän vastapainona. Myös henkiset harrastukset kuten jooga tai mietiskely ovat hyväksi estämään loppuun palamista kiireisenä lampaan vuonna.

työ
Lohikäärme työskentelee mielellään yksin, mutta joutuu opettelemaan lampaan vuonna uusia ryhmätyötaitoja. Työtehtävissä saattaa olla tulossa muutos, kenties työpaikan vaihdoksen muodossa.

terveys
Vuoden aikana ei ole odotettavissa merkittäviä ongelmia.

rakkaus
Huolimatta vilkkaasta sosiaalisesta elämästä on aidon rakkaussuhteen löytyminen  tänä vuonna vaikeaa. Vuoden ennuste kuitenkin sanoo ettei se ole mahdotonta jos etsintää jaksetaan pitää yllä.

raha
Talous pitää suunnitella tänä vuonna hyvin. Varautumalla hyvin on mahdollista selvitä muutamasta sudenkuopasta vuoden aikana.


 Lampaan vuosi ja käärme

Käärmeeltä menestyminen lampaan vuonna vaatii sekä ahkeruutta että kovaa työtä. Vuosi suosii työskentelyä ryhmissä.Työ pitää sunnitella hyvin ja alkaa sitten sen toteuttamien voimia säästämättä. Ihmissuhteissa kannattaa nyt panostaa kommunikointiin. Oman kumppanin kanssa on oltava varovainen, sillä pienetkin kinat saattavat tänä vuonna leimahtaa uskomattomiin mittoihin.

työ
Käärmeeltä vaaditaan lampaan vuonna tarkkaavaisuutta ja nopeaa reagointia jotteivät tilaisuudet karkaa käsistä. Tehtävien hoidossa on luvassa menestystä. Työt on muistettava toteuttaa niin, että ratkaisut kantavat myös tulevaisuudessa.

rakkaus
Ihmissuhteiden joukosta on nyt vaikeaa erottaa todellista rakkautta. Sitä etsiessä on varottava samalla hankkimasta itselleen vihollisia.

terveys
Tänä vuonna terveyttä uhkaavat monet pienet vaivat. Reipas liikunta ja ulkoilu auttavat taistelemaan niitä vastaan.

raha
Taloudellisesti vuosi ei ole helppo. Ne käärmeet jotka ovat osanneet varautua tähän selviävät säästöjensä avulla. Muiden on syytä aloittaa säästäminen heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti