Hae tästä blogista

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tavaroiden säilyttäminen

Fengshuissa puhutaan niin usein tarpeettomasta tavarasta luopumisesta, että helposti jää huomaamatta tuo pieni, mutta tärkeä sana "tarpeettomasta". Kaikkea ei suinkaan ole tarkoitus heittää pois, vaan kullakin tavaralla voi selvästi olla tarkoitus ja syy olla olemassa. Yleisesti nämä syyt voidaan jakaa kolmeen luokkaan: esine voi olla arvokas, hyödyllinen tai rakas. Viimeiseen luokkaan voi kuulua hyvinkin yllättäviä esineitä joilla ei ole enempää arvoa kuin mitään hyödyllistä käyttöäkään, mutta joihin liittyy vaikka tärkeitä muistoja ihmisistä tai tapahtumista.

Säilytetään esineet sitten mistä syystä hyvänsä samat säännöt pätevät kaikkeen: säilyttämisen on tapahduttava hyvässä järjestyksessä. Olkoon säillytyspaikka sitten komero, vaatehuone tai kellari, tavaroiden pitää olla helposti löydettävissä ja käyttökunnossa. Kirjahyllyssäkin suositellaan kirjojen järjestämistä jollain tavalla- olkoon se sitten vaikka tekijän, nimen, värin tai koon mukaan. Fengshuissa me vaikutamme ympäristöön ja ympäristö meihin. Sekaiset kaapit ja säilytystilat tuovat epäjärjestystä elämäämme, hyvä järjestys taas hyvää oloa ja harmoniaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti