Hae tästä blogista

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kevätväsymys



Useimmille valon määrän lisääntyminen keväällä merkitsee uuden aktiivisen ajan alkua talven synkkyyden jälkeen. Aina ei kuitenkaan ole niin. Lisääntyvä auringonpaiste ei olekaan piristysruiske vaan alkaa väsyttää entisestään. Lääketiede kehottaa kiinnittämään huomiota ruokailuun ja elämäntapoihin, etenkin liikunnan määrään. Seuraavassa fengshuin sisustusratkaisuja, jotka ovat yhteydessä kevätväsymykseen samoin kuin väsymykseen ja masennukseen yleensäkin.

1. Varmista, että peilit kotona on sijoitettu oikein. Oma kuva pitää näkyä peilistä ehjänä. Liian matalalla oleva peili katkaisee pään otsan kohdalta, liian korkealla oleva leikkaa leuan. Jos kotoasi löytyy näin sijoitettuja peilejä  se tavallisesti näkyy asukkaiden heikentyneenä itsetuntona. Vaikka tilannetta ei tiedostettaisikaan se vaikuttaa silti elämässä. Tällaisten ihmisten energiasta suuri osa menee alemmuudentunteen kompensoimiseen. Pelkkä peilien ripustuksen korjaus saattaa muuttaa dramaattisesti asukkaiden elämää.

Muodikkaat palapeilt jotka näyttävät ihmisen jakaantuneena moneen osaan ovat fengshuin kannalta vihoviimeinen keksintö.

2. Varmista chin esteetön kulku. Sotkuisissa ja ahtaissa tiloissa chin kulku hidastuu ja jopa pysähtyy. Pysähtyneen energian keskellä oleminen syö omaa energiaasi.


3. Tee kaikki tekemättömät ja keskeneräiset työt ja tehtävät. Sarana johon pitäisi laittaa tippa öljyä, postipino mikä pitäisi käydä läpi, uusi paikka makuuhuoneen kukalle. Pieniä asioita joiden jatkuva näkeminen muistuttaa tekemättömästä työstä ja kuluttaa omaa energiaasi. Fengshuissa kaikkien käytössä olevien tavaroiden tulee olla ehjiä ja toimivia. Samaa voidaan soveltaa myös työtethtäviin - niiden tulee olla tehtyjä.

4. Varmista kotisi valoisuus. Chi seuraa valoa Chin vapaa kulkeminen vaikuttaa myös omaan energiatasoosi. Luonnonvalo on parasta. Avaa päivällä verhot ja päästä auringonvalo sisään. Jos joudut työpaikallasi viettämään koko päivän keinovalossa koita saada lamput vaihdetuksi päivänvalolamppuihin.

5. Huonosti hoidetut kasvit tuovat kotiin negatiivista energiaa. Talon ympärillä leviävä ruskettunut nurmikko ja hoitamattomat istutukset voivat olla merkki paikan negatiivisesta chi-energiasta. Toisaalta kuolleet ja huonosti hoidetut kasvit myös itse aiheuttavat sitä. Oli kyse sitten kummasta tahansa huono chi syö omaa energiaasi. Varsin pienellä vaivalla pystyt kääntämään kehityksen. Kodin kasveista huolehtiminen ei vaadi paljon aikaa ja on varmasti sen arvoista.

6. Tuoksukin vaikuttaa.  Mikä on ensimmäinen tuoksu jonka kohtaat kotiin saapuessa. Raikas, miellyttävä tuoksu virkistää huonetilan sekä siinä oleilevat ihmiset. Käytä luonnollisia hajun lähteitä kuten kasveja, yrttejä ja hedelmiä äläkä sorru kaupasta saataviin keinotekoisiin hajustimiin.

7. Helpota elämää hyvällä järjestyksellä. Fengshuin keskeinen ohje siivota sekä hankkiutua eroon tarpeettomasta roinasta ja epäjärjestyksestä toimii myös täällä. Järjestyksessä olevassa kodissa ei tarvitse hukata voimavaroja sellaisten asioiden pohtimiseen joiden pitäisi olla pelkkää rutiinia.I


2 kommenttia: