
Rottien koti on hyvin hoidettu ja kodikas. Työpaikalla rotta kuuluu yleensä johtajiin tai ainakin on arvostettu työntekijä, joka ideoillaan ja esimerkillään vaikuttaa muihin. Rotta ei pidä rutiineista, joten parhaiten hänelle sopivat luovat alat joissa voi toteuttaa omia ajatuksiaan.
Parhaita elinkumppaneita rotalle ovat lohikäärme ja apina. Suurimpia vaikeuksia on odotettavissa kukon ja jäniksen kanssa.
Rotaksi on synnytty muu muassa näinä vuosina. Luetteloa voi jatkaa laskemalla eteen- ja taaksepäin. Jos syntymäpäiväsi on lähellä vuoden vaihdetta ota huomioon, että Kiinassa vuosi vaihtuu hieman eri aikaan kuin meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti