Hae tästä blogista

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ennustuksia vuodelle 2016: käärme, lohikäärme, jänis


Yleistä



Kiinalaisen astrologian eläinmerkki määräytyy syntymävuoden mukaan. Täydessä astrologisessa luennassa otetaan kuitenkin huomioon syntymäaika tunnin tarkkuudella. Pelkkään vuoteen perustuvaa ennustetta ei siten voi pitää kovin tarkkana.
Lisäksi uuden vuoden vaikutukset eivät välttämättä astu kaikilla voimaan kiinalaisena uutenavuotena, vaan oma syntymäaika vaikuttaa myös tähän. Tarkan ennusteen saamiseksi on syytä ottaa yhteyttä alan tuntevaan konsulttiin.

Kiinalainen vuosi vaihtuu vuonna 2016 länsimaisen kalenterin mukaan 8.2. Tuolloin alkaa apinan vuosi.


Käärme apinan vuonna

Käärmeelle 2016 on hankala vuosi. Suoranaista epäonnistumista ei ole luvassa, mutta asioiden toteuttamiseen on nähtävä tavallista enemmän vaivaa. Sosiaaliset suhtet ovat käärmeelle tärkeitä ja tänä vuonna niiden merkitys korostuu. Yhteydet kannataa pitää hyvinä niin ystäviin kuin liikekumppaneihinkin, heidän avullaan vaikeista ajoista selviää helpommin. Käärme ja apina eivät  ole ystäviä ja tänä vuonna käärme saa menestystä vain olemalla ahkera ja kärsivällinen.

Tänä vuonna ystävyyssuhteet menevät rakkauasioiden edelle, mutta luvassa on etenemistä myös sydämen asioissa. Terveyteen pitää kiinnittää erityistä huolta ja varoa loukkaantumista. Käärme elää hankalaa vuotta jonka aikana ei kannata harrastaa turhaa fyysistä seikkailua.

Käärme selviää tästä vuodesta luontaisella sisullaan ja päättäväisyydellään.



Lohikäärme apinan vuonna


Lohikäärmeen vuosi sisältää myönteisiä merkkejä niin käytännön elämässä kuin tunnemaailmassakin. Myönteisyys heijastuu kaikkeen tekemiseen ja ajatteluun. Niiden myötä lohikäärmeen on varottava lankeamasta helpon elämän harhaan ja keskityttävä pitämään ohjat omissa käsissään. Työ- ja liikeasioissa ei nyt kannata toimia hetken mielijohteesta vaikka asiat näyttävätkin suotuisilta. Niiden takana saattaa olla ongelmia joiden ratkaisemiseen tavitaan paljon työtä.

Sosiaalinen elämä on vilkasta. Jopa siinä määrin, että on varottava ettei sen kanssa tule laiminlyöneeksi omaa lähipiriään. Terveyteen kannattaa nyt kiinnittää erityistä huomiota. Vilkkaan elämän keskellä on muistettava myös rentoutua. Tänä vuonna kannattaa viettää kunnon loma omien läheisten seurassa.

Apinan vuoden epävakaisuus ja vaihtelevuus enteilee lohikäärmeelle  joko todella hyvää onnea ja menestystä tai täydellistä epäonnistumista. Kumpaan suuntaan ajaudutaan riipuu paljolti lohikäärmeen omasta halusta tehdä työtä ja panostaa asioiden selvittämiseen. Tänä vuonna ei kannata aloittaa uusia suuria hankkeita, vaan keskittyä entisten hoitamiseen.


Jänis apinan vuonna

 

Jänikselle on luvassa tuottoisa vuosi. Jänis kykenee tänä vuonna hyödyntämään kykyjään parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Tulosten saamisessa käyttöön jäniksen on osattava hillitä luontaista kärsimättömyyttään.


Tänä vuonna jänis saa tukea ja kannustusta ystäviltään. Kaiken keskellä pää täytyy pitää kylmänä - aika ei ole sopiva tärkeiden päätösten tekemiseen. Ne kannattaa jättää ensi vuoteen. Vaikka rahasta ei olekaan suoranaista pulaa kannattaa myös sen käyttö pitää aisoissa ja mielellään laittaa säästöön.


Rakkauselämässä jäniksellä on hyvät mahdollisuudet kumppanin tai jopa puolison löytämiseen. Terveydessä ei ole nähtävissä ongelmia. Luvassa on kaikkiaan hyvä vuosi. Jos päätöksiä on tehtävä niihin pitää paneutua huolelloa tai siirtää tulevaisuuteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti