Hae tästä blogista

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kodin tasapaino

Fengshuin mukaisesti järjestetyssä huoneessa aistii rauhan ja tasapainon. Joskus sen saavuttaminen tuntuu kuitenkin ylivoimaisen vaikealta elementtien tasapainosta ja esteettömästä energian kulkemisesta huolimatta. Tällöin on hyvinkin mahdollista, että huoneen jin/jang -voimat eivät ole tasapainossa huoneen olemuksen kanssa.Huoneella voidaan tässä tarkoittaa niin asuinhuonetta kuin baguan huonettakin eli aluetta. Nykyajan fengshuin harrastajalta jin ja jang unohtuvat helposti. Historiallinen tausta on kuitenkin toinen. Itse asiassa koko fengshuin voidaan ajatella perustuvan näiden kahden perusvoiman kiertokululle.


Näin otat jinin ja jangin huomioon
Selvitä ensimmäiseksi mikä on huoneen käyttötarkoitus. Onko se aktiivinen ja toiminnalllinen vai rauhallinen ja lepoon tarkoitettu. Tuo aktiiviseen tilaan on  jangia edustavia tavaroita ja asioita, vastaavasti lepotilaan jiniä. Tärkeää on muistaa, että molempien voimien on kuitenkin oltava läsnä ilman, että kumpikaan täydellisesti peittoaa toisen.
Jin - huoneissa on rauhallinen energia joka tukee lepoa, rentoutumista ja voimien keruuta. Tällaisia paikkoja ovat makuuhuone, olohuone, yhteiset oleskelutilat (jos niitä käytetään rentouttavaan yhdessäoloon), kylpyhuone ja ruokailutila.

Jos haluat lisätä tilan jin-energiaa käytä pyöreitä muotoja, tummia sekoitettuja värejä, verhoiltuja kalusteita ja pehmeitä kankaita. Pehmeys ja pyöreät muodot (kuviointi) voivat toistua matoissa. Valaistus pehmeä, mielellään epäsuora ja värit hillittyjä ja murrettuja.

Jang - huoneet ovat aktiivisia ja toiminnallisia. Niitä ovat muun muassa keittiö, työhuone, lasten leikkitilat (ei sama kuin makuuhuone) ja oleskelutilat joissa harrastetaan aktiivista yhdessäoloa.

Jos haluat lisätä tilan jang-energiaa käytä kirkasta valaistusta, vaaleita pintoja, kirkkaita värejä, kulmikkaita muotoja ja huonekaluja joissa ei ole pehmusteita. Kaikki kovat pinnat kuten jalopuu, tiili ja sementti edustavat jang-energiaa samoin kuin lasi ja metalli.

Muista, että vaikka huone olisi enemmän jin-voittoinen (tai jang) myös jangin (tai jinin) on oltava siellä läsnä.

Huoneiden jin/jang energioiden määrittäminen on ensimmäinen askel harmoniseen kotiin joka tukee omaa harmonista sisintäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti