Hae tästä blogista

perjantai 18. lokakuuta 2013

Nyt kannattaa rauhoittaa kodin keskusta

Huomautus:

Tämä teksti pohjautuu lentävien tähtien asemaan baguan huoneissa loka-marraskuussa 2013. Tähtien teoria on suunniteltu toimimaan kompassibaguan kanssa. Omissa kokeiluissani olen menestyksellä käyttänyt sitä myös länsimaisen baguan kanssa.

Kun tekstissä puhutaan meneillään olevasta kuukaudesta, tarkoitetaan ajanjaksoa joka päättyy 6.11.

Viereisessä kuvassa on esitetty baguan alueet länsimaisen baguan tapaan. Jokaisen ruudun isot numerot ovat baguan alueiden numeroita. Kompassibaguan käyttäjille on mustaan reunukseen merkitty alueiden ilmansuunnat niiden kansainvälisinä, englanninkielisiä lyhennyksinä. Kiinalaiseen tapaan kartassa pohjoinen (N) on alaspäin. Pienemmät numerot jokaisessa ruudussa kertovat mikä tähti tällä hetkellä vierailee huoneessa.

Epäsuotuisat tähdet  ovat numerot kaksi, kolme, viisi ja seitsemän. Näistä erityisesti kiinnittyy nyt huomio tähti numero kolmeen. Se vierailee tällä hetkellä baguan huoneessa viisi eli asunnon keskustassa.  Kolmostähti aiheuttaa aktivoituessaan riitaa, epäsopua ja väärinkäsityksiä jotka pahimmillaan voivat johtaa oikeudenkäynteihin saakka. Se myös vaikeuttaaa kaikkien suunnitelmien toteutumista. Raha-asioista voi helposti syntyä riitaa joka leimahtaa väkivaltaiseksi. Tähden aktivoitumista kannattaa kaikin keinoin välttää. Parhaiten tämä onnistuu rauhoittamalla baguan viides huone nyt kaikelta ylimääräiseltä toiminnalta.Tähden oma elementti on puu. Jos alueelle lisätään hieman tulta, saadaan yhdessä alueen oman elementin kanssa ravitseva kierto, joka voi rauhoittaa tähden toimintaa.

Tähti kaksi tuo mukanaan sairautta. Sen osuminen tässä kuussa vaurauden alueelle saattaa tietää myös taloudellisia huolia. Tähden aktivoitumista kanmnattaa varoa rauhoittamalla alue ylimäätäiseltä toiminnalta.

Tähti viisi asuu tässä kuussa lasten ja luovuuden alueella. Aktivoituessaan se aiheuttaa onnettomuuksia, epäonnea ja taloudellisia vaikeuksia. Pidä alue rauhallisena ja vapaana ylimääräisestä roinasta.

Tähti seitsemän saa aikaan rikollisuutta, etenkin ryöstöjä ja varkauksia. Tässä kuussa sen aktivoituminen ei ole kovin todennäköistä. Tähden oma elementti on metalli, jota yhdeksännen huoneen oma elementti tuli hillitsee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti