Hae tästä blogista

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ennustuksia vuodelle 2015 - rotta, härkä ja tiikeri

päivitetty 31.1.15

Yleistä 


Kiinalaisen astrologian eläinmerkki määräytyy syntymävuoden mukaan. Täydessä astrologisessa luennassa otetaan kuitenkin huomioon syntymäaika tunnin tarkkuudella. Pelkkään vuoteen perustuvaa ennustetta ei siten voi pitää kovin tarkkana.
Lisäksi uuden vuoden vaikutukset eivät välttämättä astu kaikilla voimaan kiinalaisena uutenavuotena, vaan oma syntymäaika vaikuttaa myös tähän. Tarkan ennusteen saamiseksi on syytä ottaa yhteyttä alan tuntevaan konsulttiin.

Kiinalainen vuosi vaihtuu vuonna 2015 länsimaisen kalenterin mukaan vasta 19.2. Tuolloin alkaa lampaan vuosi.

Ennusteet on laatinut alan asiantuntija ja menestyskirjailija Donna Stellhorn.


Lampaan vuosi ja rotta

Vuosi 2015 ei ole rotalle hiljaista aikaa. Aktiivisen ja nopealiikkeisen rotan on vastattava jatkuvalla liikkeellä lampaan vuoden hiljaiseen mietiskelyyn. Rotan on oltava tänä vuonna valmis muuttamaan asenteitaan ja työtapojaan haluttujen päämäärien saavuttamiseksi. Jatkuva liike takaa sen, ettei rotta jää koskaan saarroksiin. Kyky muuttua ja muuntautua takaa rotalle menestyksekkään vuoden.

työ
Rotan on muistetava, ettei kukaan kykene suoriutumaan kaikista tehtävistä yhtä aikaa. Vaikka rotta kykenee mitä moninaisimpiin tehtäviin, on ne hoidettava yksi kerrallaan. Lampaan vuosi  on otollista aikaa rotan halulle hoitaa asioita omaan tyyliinsä.


rakkaus
Rotan ympärillä riittää tänä vunna runsaasti ystäviä ja ihmissuhteita. Pää kannattaa nyt pitää kylmänä ja keskittyä erottamaan todellinen rakkaus vain lyhytaikaisista suhteista. Rakkausasioissa on viisaampaa keskittyä olemassa olevan suhteen hoitamiseen kuin aloittaa uusia.

terveys
Terveysasioiden  suhteen on luvassa melko huoleton vuosi. Kaiken kiiireen keskellä on kuitenkin muistettava terveellinen syöminen ja myös fyysisestä kunnosta huolehtiminen.

raha
Tänä vuonna rotan on keskityttävä tarkkaan raha-asioiden hoitoon. Veloista kannmattaa  pyrkiä eroon tai ainakin saada niitä lyhennetyiksi. Rotan elämäntyyliin kuuluu vapaa liikkuminen ja ideoiden toteuttaminen. Rahahuolet saattavat olla tässä pahana esteenä.

Lampaan vuosi ja härkä

Lampaan vuosi on haastavaa aikaa härän vuonna syntyneille. Merkit eivät tule keskenään kovin hyvin toimeen, ja vuosi 2015 saattaa johtaa härällä voimien hiipumiseen ja työssä uupumiseen. Apu löytyy härän voimakkaasta tahdosta ja sitkeydestä. Kerran vauhtiin päästyään härkä ei juuri poiikkea valitsemaltaan tieltä. Lampaan vuonna tuo asenne saattaa johtaa yllättävään menestykseen.

työ
Koska härän puurtamiseen ja työssä jaksamiseen on totuttu luottamaan, on  härän kohdalla tänä vuonna vaarana liiallinen töiden kasaantuminen. Härän on tänä vuonna opittava sanomaan ei ja annettava etusija myös omalle itselle. Tällä karkoitetaan myös hyväksikäyttäjiä, joita aina kasaantuu härän ympärille. Tänä vuonna härälle saattaa avautua mahdollisuus työssä ylenemiseen, etenkin toimistoaloilla työskenteleville.

rakkaus
Yksinäiset härät saattavat tänä vuonna löytää pitkään odottamansa rakkaussuhteen.  Olemassaolevilla suhteilla on edellytyksert syventyä ja vahvistua. Härän suurin ongelma rakkaussuhteuissa on puhumattomuus. Siihen lampaan vuosi antaa hyvät mahdollisuudet hakea parannusta.

terveys
Härillä on luontaisesti hyvä terveys. Tähän ei ole lampaanvuonna luvassa erityistä muutosta.


raha
Tuhtina työntekijänä tunnetun härän kannattaa tänä vuonna suunnata osa voimistaan raha-asioiden hoitamiseen. Koska tämä ei ole härän luontaista työtä kannattaa pyytää apua asioita tuntevilta.

Lampaan vuosi ja tiikeri

Tiikerille on luvassa muutosten vuosi. Tänä vuonna kovatkin ponnistelut pyrkivät valumaan hiekkaan ja niiden tulokset eivät ole mainittavia. Tähän löytyy apu vain päämäärien ja menetelmien uudelleen arvioinnista. Tiikeri säilyttää uskomattoman nopeutensa. Sen turvin on yhä mahdollista päihittää kipailijat ja saavuttaa merkittäviä voittoja.

työ
Tiikerin kannattaa tänä vuonna keskittyä lujittamaan jo saavutettuja asemia eikä ryhtyä valloittaman uusia. Jos uusiin on pakko ryhtyä riski on suuri ja asiat kannattaa valmistella mahdollisimman hyvin ennen niiden aloittamista. Vaikka kärsivällisyys ei ole tiikerin vahvoja puolia on sitä nyt syytä opetella.

rakkaus
Tiikereillä ei yleensä ole vaikeuksia saada itselleen kumppania. Tänä vuonna yhteisen sävelen löytyminen on kuitenkin vaikeaa Suhteissa nousevat esiin tiikerin itsenäisyyden kaipuu sekä dominoiva luonne. Onnistunut rakkauselämä on vuonna 2015 täysin mahdollista, mutta vaatii arvojen uutta harkintaa.

terveys
Terveys ei aiheuta tiikerille huolta vuonna 2015.

raha
Tiikerin raha-asiat uhkaavat mennä tänä vuonna solmuun. Nyt on syytä opetella säästämään ja laittaa vaikka joka kuukausi pieni summa syrjään pahan päivän varalle. Omaisuuden hoidossa kannattaa myös tukeutua paremmin asiat tietävien neuvoihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti