Hae tästä blogista

tiistai 13. tammikuuta 2015

Elementit: tuli

Tulielementti edustaa elinvoimaa, toimintaa ja huipussaan olevaa energiaa. Sen väri on punainen ja jossain määrin myös kirkas oranssi. Vuorokaudenaika on keskipäivä ja vuodenaika kesä.Ilmansuunnista sitä edustaa etelä, ja numeroista 9.

Punainen, samoin kuin musta, ovat fengshuin voimakkaimpia värejä. Sen vuoksi niitä pitäisi käyttää harkiten, eikä punainen esimerkiksi saisi olla pukeutumisen tai sisustamisen pääväri. Oikein sijoitettuna punainen tuo onnea ja menestymisen mahdollisuuksia samoin kuin vahvistaa tunteita ja eroottista läheisyyttä. Liiallinen käyttö voi tuoda mukanaan rauhattomuuta ja vihaisuutta.

Tulielementtiä edustavat punaisen värin lisäksi kolmion, kartion ja pyramidin muotoiset esineet ja rakennukset. Niiden lisäksi myös luonnollinen tuli eri muodoissaan kuten takka, nuotio tai kynttilät sekä auringonvalo ja -lämpö. Kotona myös kotieläimet adustavat tulielementtiä.

Elementeistä tuli ruokkii maata. Se saa itse kasvua puusta ja sen vihollinen on vesi.

13 kommenttia:

  1. Hei! Jos huonekalu on puuta ja on väriltään punainen, niin onko silloin kyseisessä huonekalussa kaksi elementtiä edustettuna, puu ja tuli?

    VastaaPoista
  2. Kyllä on. Ja vielä sellaiset elementit jotka ovat ristiriidassa keskenään. Punainen on tulen väri ja tuli polttaa puuta. Punaisissa ovissa esiintyykin usein vikoja. Maali lohkeilee, saranat pettävät tai koko ovi saattaa vetää kieroon.

    VastaaPoista
  3. Punainen (puu) mökki ja perunamaa? Ei kai punainen ja puu nyt NIIN kamala yhdistelmä voi olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska kyseessä on mökki on maaelementti todennäköisesti myös läsnä. Puu, tuli ja maa muodostavat yhdessä ravitsevan kierron eli ongelmaa ei ole.

      Poista
  4. Punainen (puu) mökki ja perunamaa? Ei kai punainen ja puu nyt NIIN kamala yhdistelmä voi olla?

    VastaaPoista
  5. Hei,
    Ostin eteisiin punaiset matot. Punaista on siis paljon. Sävy on enemmän viini kuin joulunpunainen tai oranssi. Millä lieventäisin punaisen maton vaikutusta? Tuntuu, että kiukuttaa jatkuvasti ja tajusin sitten, että se alkoi, kun matto tuli. Hassua, kun en oikein uskonut, että näin voi käydä. Eteisessä on iso peili ja jonkin verran puupintaa. Keltaiset seinät. Ovatko kaikki punaisen sävyt tulielementtiä? Myös viileät punaiset?
    terveisin Kiukkuaja

    VastaaPoista
  6. Luin nyt (sadannen kerran) kirjoituksesi väreistä ja siinä varmaankin vastaat kysymykseeni. Purppura on viileä punainen eikö vain?
    Ehkä olen vain tympääntynyt ukkokultaani ja kiukkuan siksi... ;) Joka tapauksessa ottaisin kyllä vinkkejä vastaan. Matto on kuitenkin hyvin voimakkaan punainen.
    terveisin Kiukkuaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minulle koko käsite "viilä punainen" on outo. Punainen on aina voimakas, tulen väri. Purppurassa voi olla enemmän tai vähemmän punaista. Tumma purppura on rauhallinen väri, kun taas mitä kirkkaampi purppura on sitä enemmän sillä on punaisen ominaisuuksia. Kuulostaa siltä, että eteisessäsi elementit ovat pahasti epätasapainossa. Et mainitse onko siellä ollenkaan metallia, muuta kyllä tuntuu löytyvän. Ovatko matot kuinka isot? Punainen ei saa hallita koko aluetta. Kuulostaa vähän siltä, että punaista on liikaa.

      Poista
  7. Hei,
    Kiitos vastauksestasi! Mattoa on ehkä noin kolme neliötä. Todella voimakas on. Ajattelin, että punainen matto olisi eteisessä kiva..
    Metalli tosiaan puuttuu. Kuluttaisiko metalli tulen voimaa? Onko sinulla mitään ideaa mitä voisi kokeilla?
    Kiukkuaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvovieraille levitetään maailmalla punainen matto, joten eteisessä se toivottaa vieraat tervetulleeksi ja osoittaa että isännät arvostavat tulijoita. Mutta maton on tietysti sovittava huoneen muihin elementteihin eikä se saa aiheuttaa hankaluuksia kuten sinun luonasi on käynyt. Vesi kuluttaa tulen voimaa. Metallia tarvitaan jotta energia kiertäisi kunnolla huoneessa, nyt energiankulussa on katkos. Tultahan eteisessä pitää olla, nyt sitä vain näyttää olevan liikaa. Mikä baguan huone eteisesi on?

      Poista
  8. Hei,
    Kyseessä on baguan huone 1.
    Tajusin äsken, että katossa on pyöreäpohjaiset kristallivalaisimet. Pohjat ovat metallia, mutta muuta pyöreää tai metallista ei ole. Tai metallin värejä. Alunperin oli tarkoitus, että teen eteisten seiniin pyöreät kuviot kullanvärisellä maalilla, mutta en kuitenkaan uskaltanut niitä tehdä (jos menisi pieleen, pitäisi maalata koko seinä). Ilmeisesti oli ainakin ideana hyvä. Seinillä on edelleen tilaa, koska en ole keksinyt niihin vielä mitään muuta.
    Ihanaa, että vastailet kysymyksiin. Kiitos.
    Kiukkuaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli metallia löytyy. Baguan ensimmäinen huone on veden aluetta, eli vesi voi olla täällä hieman korostuneena. Samalla se heikentää tulen voimaa. Koitapa lisätä hieman vettä.

      Poista