Hae tästä blogista

tiistai 29. joulukuuta 2015

Uusivuosi lähestyy



Meidän kulttuurissammne eletään pian vuotta 2016. Kiinassa kuitenkin vuoden vaihtuminen lasketaan kuukalenterin mukaan. Siellä uusivuosi sattuu tänä vuonna meidän ajanlaskumme mukaan vasta helmikuun 8. päivälle. Silloin alkaa kiinalaisen kalenterin apinan vuosi.

Vuoden vaihtumista juhlitaan kaksi päivää, mutta kaikkiaan uusivuosi on Kiinassa vuoden pisin ja tärkein loma-aika. Se kestää 15 päivää. Sinä aikana vietetään aikaa perheen ja ystävien parissa sekä jaetaan lahjoja - tapoja, jotka muistuttavat paljon meidän joulunviettoamme. Perinteisesti se on myös aikaa, jolloin talo siivotaan ja hankkiudutaan eroon ylimääräisestä tavarasta jota ei enää tarvita. Tällä valmistaudutaan kohtaamaan uusi vuosi ja antamaan tilaa sen mukana tulevalle onnelle ja menestykselle.

Kiinalaisten astrologien mukaan tulossa oleva tuliapinan vuosi on mielenkiintoinen vaikka pitää sisällään vaikeita jaksoja.

Rahapuu on perinteinen uudenvuoden koriste
Tässä joitakin asioita jotka kuuluvat aasialaiseen uudenvuoden viettoon:

Ennen uuttavuotta
  • Huolehdi, että asunto ei ole tukkoinen vaan energia pääsee liikkumaan vapaasti. Tee kodissa energiasiivous, joka tehokkaasti poistaa mielistä menneen vuoden surut ja epäonnistumiset.
  • Maksa kaikki laskut ja mahdollisesti myös velat.
  • Sovi kaikki riidat ja erimielisyydet.
  • Valmista juhlaruoat.  
  • Käytä kodin koristelussa kukkia, jotka symboloivat syntymää ja uutta kasvua.
  • Käytä appelsiineja ja mandariineja symboloimaan onnen runsautta.
  • Käytä makeisia ja kuivia hedelmiä tuomaan makeutta uuteen vuoteen.
Uutenavuotena 8.2.2016
  • Kiinalaiset uskovat, että vuoden ensimmäisen päivän tapahtumat vaikuttavat koko tulevaan vuoteen. Kannattaa siis varoa omia ajatuksiaan, tekojaan ja käyttäytymistään.
  • Tuo elämääsi uusia asioita esimerkiksi pukeutumalla uusiin vaatteisiin. Punainen väri tuo mukanaan myönteisiä asioita.
  • Toivota kaikille hyvää uutta vuotta.
  • Raha- ja runolahjat lapsille ja naimattomille tuttaville tuovat hyvää onnea sekä lahjan saajalle että antajalle. 

maanantai 28. joulukuuta 2015

Koeteltuja keinoja vähentää tavaramäärää

Amerikkalaisella fengshuin facebook-sivulla Feng Shui for Real Life pyydettiin ihmisiä kertomaan keinoista joilla he pyrkivät pitämään yllä järjestystä ja välttämään tarpeettomien tavaroiden kertymistä kotiin jouluna. Seuraavat valittiin parhaiksi ohjeiksi.
  
"Laitan joka aamu vanhan vaatteen, kirjan jota ei enää lueta tai muun tarpeetoman tavaran auton tavarasäiliössä olevaan laukkuun. Kuun lopussa sinne on kertynyt vaivattomasti kolmekymmentä esinettä, jotka on helppo laittaa kierrätykseen."

"Aina kun lähden huoneesta otan mukaani yhden esineen joka kuuluu johonkin toiseen huoneeseen."

"Vuodenajan vaihtuessa käyn läpi edellisen vuodenajan vaatevaraston. Jos vastaan tulee vaatteita joita en ole käyttänyt laitan ne hyväntekeväisyyteen tai kierrätykseen."

"Käyn säännöllisin välein läpi vanhoja valokuvia. Skannaan ne ja talletan levylle. Sitten heitän pois paperikuvat ja niiden negatiivit."

"Noudatan sisään-ulos -sääntöä: mitään uutta ei hankita ellei samalla hankkiuduta eroon myös yhdestä vanhasta tavarasta. Joskus myös vähennän tavaroita hankkimatta uusia tilalle. Koen, että kun on vähemmän tavaroita on myös vähemmän siivottavaa."

"Kun ostaa lahjoja muille joutuu helposti kiusaukseen hankkia jotain samalla itselle. Jos näen jotakin minkä todella haluan en osta sitä vaan lisään sen omiin lahjatoiveisiini. Saan samalla miettimisaikaa sille haluanko esineen todella."

"Koitamme perheen ja ystävien kesken  keksiä tapoja viettää joulu ilman tavaroiden vaihtoa. Naapureiden kanssa pidämme juhlan jonka tarjoilun järjestämiseen jokainen osallistuu. Perheen kesken jaamme lahjojen sijaan tarinoita."

 "Joulukuun alussa käyn lasteni kanssa läpi heidän tavaransa. Jos joukossa on leluja joilla ei enää leikitä tai kirjoja joita ei enää lueta annamme ne keräykseen vähempiosaisille lapsille."

"En enää lähetä joulukortteja, vaan lähetän pienen tarinan tekstiviestinä tai sähköpostina."

lauantai 26. joulukuuta 2015

Lattia

Kun kodin fengshuita  suunnitellaan unohdetaan tavallisesti suuri tasainen pinta joka on jokaisessa huoneessa: lattia. Usein kuuleekin kysyttävän vakuttaako lattia huoneen energioihin. Vastaus on ilman muuta myönteinen. Mukana vaikuttamassa ovat sekä lattian oma materiaali että väri. Samoin vaikuttavat myös matot, jotka tavallisesti peittävät suurimman osan lattian pinnasta. Esimerkiksi tumma sininen matto tuo mukanaan huoneeseen vesielementin, samoin musta. Vihreä matto edustaa puuelementtiä, punainen tulta, ruskea maata ja valkoinen sekä harmaa metallia.

Itse lattia on usein samaa materiaalia ja saman värinen asunnon kaikissa huoneissa. Fengshuin kannalta tämä on haaste, koska asuinhuoneiden muu sisustus ja energiatasapaino vaihtelee. Yksinkertaisin ratkaisu on käyttää mattoja energioitten korjaamiseen, joskin lattiamateriaalin omaa vaikutusta se ei kokonaan poista.
Jos pääsee rakennusvaiheessa vaikuttamaan kaikkin huoneisiin tulevan lattian väriin, kannattaa valita vaalea sävy, jolla on vähiten vaikutusta huoneen energiatasapainoon.  Myös uuteen osoitteeseen muutettaessa kannattaa luoda ajoissa silmäys huoneiston lattioihin ja tehdä ennen muuttoauton tuloa mahdolliset muutokset niihin. Itse olen kerran ollut avustamassa muutossa huoneistoon, jonka olohuoneessa oli kirkkaan punainen kokolattiamatto. Onneksi uusi asukas ei ollut kovin ihastunut siihen, joten ei tarvittu paljon suostuttelua maton poistamiseen. Niin valtaisa määrä tulienergiaa olohuoneessa tuskin olisi lisännyt huoneen käyttäjien sopuisuutta ja viihtyisyyttä. Punaisella matolla on toki sisustamisessa oma paikkansa, mutta harvoin olohuoneessa eikä ainakaan noin suurina pintoina.

Puulattia soveltuu lähes kaikkialle. Laattalattian pinta ja väri vaikuttavat siihen mitä elementtiä se edustaa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Mihin suuntaan kotisi katsoo

Fengshuissa jokaisen kodin ajatellaan "istuvan" tietyllä tavalla ympäristöönsä. Tällöin muodostuu kaksi suuntaa. Toinen on edessä, eli mihin koti "katsoo", ja toinen takana, eli varsinainen "istumapuoli". Suomessa nimityksiksi ovat vakiintumassa etusivu ja takasivu.

Fengshuin alkuaikoina asumukset olivat yksinkertaisia eikä erityiseen etusivun määrittämiseen ollut tarvetta. Tänä päivänä asia on toisin. Etusivu on se suunta, josta jang-energia saapuu kotiin ja sen oikea määrittäminen on yleensä fengshui-konsultoinnin ensimmäinen tehtävä. Etusivun avulla on helpompi ymmärtää energian kulkua kodissa samoin kuin sen tietäminen on tarpeen monissa menetelmissä kuten esimerkiksi lentävissä tähdissä.

On laajalle levinnyt harhakuva, että ulko-ovi määrää mikä on talon etusivu. Fengshuissa tämä ei pidä paikkaansa. Etusivu on kuitenkin yleensä helposti määriteltävissä kun muistaa, että kyseessä on aktiivisen eli jang-energian puoli talosta.

Tässä joitakin tunnusmerkkejä joita yleensä on talon etusivulla:

Vilkas tie.
Yleinen polku tai kävelytie.
Virtaavaa vettä (joki).
Eniten ikkunoita.
Katukyltti ja talon numero.
Eteläinen ilmansuunta.
Koulu tai lasten leikkikenttä.
Usein (ei aina) talon pääovi.
Mukava näköala.
Talon aktiiviset huoneet (muun muassa olohuone) sijaitsevat usein tällä sivulla.

Vastaavasti talon takasivua luonnehtivat usein seuraavat asiat:

Talon takapiha tai hiljainen sivukatu.
Tummia puita joissa tiheä oksasto (kuusikko).
Pieniä tai vähän käytettyjä huoneita.
Pohjoinen ilmansuunta.
Keittiö ja kylpyhuone sekä makuuhuoneet sijaitsevat usein (ei aina) tällä sivulla.
Vastapäätä on muita taloja.
Se puoli talosta, jota et ensimmäiseksi ole esittelemässä vieraille.

Kun mietit mikä on kotisi etusivu (tai takasivu) älä tee päätöstä yhden kohdan perusteella. Esimerkiksi leikkikenttä ei välttämättä yksin takaa, että kyseessä on talon jang-puoli. Aivan kuten tiheä kuusikko ei aina ole jin-puolella.

Usein löytää avun yksinkertaisesta konstista: mieti miltä suunnalta otat kuvan talostasi silloin jos haluat esitellä sitä tuntemattomille ihmisille. Erittäin todennäköisesti päädyt kuvaamaan talon etusivun eli jang-puolen.

Etusivun määrittäminen kerrostaloasunnossa on mutkikkaampaa ja siitä on myös koulukuntien kesken erilaisia tulkintoja. Itse kannatan intuitiivista koulukuntaa, jossa samassa keroksessakin voi olla asuntoja, jotka katsovat aivan eri suuntiin. Etusivun valintaan voidaan soveltaa paljolti yllä mainittuja seikkoja. Parveke on usein tekijä, joka ratkaisee mikä on asunnon jang-puoli.